sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Kevätpäiväjuttuja

Muffin siemennettiin eilen. Ajelimme neidin kanssa 700 kilometria kuumana kevätpäivänä. Ei ollut herkkua! Onneksi jäätelökioskeja oli matkan varrella useita ja matkaseurana Elina ja pikku-Santeri. Kiitokset heille!


--------------------
Oili osallistui tänään elämänsä ekoihin tottiskisoihin. Ohjelmassa olivat siis tietysti Bullmastiffi ja Mastiffi ry:n Kaupunkitokokisa ja mölliluokka.
Mölliluokkaan osallistui yhteensä 9 koiraa, alokasluokassa oli 1.

Kisoissa kisattiin yksilönä ja joukkueessa. Joukkuesarjan voiton vei Helsinki City Girls -joukkue, joka koostui Sannasta ja Ainosta, Heidistä ja Ennistä sekä Viivistä ja Oilista. Meillä on nyt siis hallussa Molossi Kaupunkitokokisan vuoden 2008 Tokojoukkue -titteli!

Kisaan lähdettiin hyvin matalin odotuksin kuuman sään ja Oilin juoksujen takia. Tyttö oli treenatessa kokolailla omissa maailmoissa koko ajan ja handleri oli jo varautunut jumbosijaan. Mutta kuinkas ollakaan; meidän Oippaliini yllättikin energisyydellään!

Oili sijoittui möllitoko luokassa hienosti neljänneksi pistein 196! Mölliluokan voittajalla Ennillä pisteitä tuli 198, kuten myös alokasluokan voittajalla Ainolla. Kovin kauas ei kärjestä siis yllättäen jäätykään.

Tässä Oilin pisteet vielä tarkemmin. Tuomarina toimi Helinä Laine. (perässä ilmoitettu kerroin, jos se oli enemmän kuin 1. Lisäksi perässä myös tuomarin mahdolliset kommentit, jotka oli kirjoitettu pisteiden yhteyteen)

Hampaiden näyttö ja luoksepäästävyys 10
Paikalla makuu (1min) 10 x 2 (Se meni sinne ja myös pysyi! Erittäin hyvä!)
Seuraaminen kytkettynä 9 (Se tulee, se tekee, jopa liian innokkaasti. Hieman epätasaista menoa.)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 (Meni maahan ja siellä pysyi, este veti hieman puoleensa.)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 (Sehän toimii!!)
Luoksetulo 10 x 2 (Hienosti!!)
Estehyppy 10 (Erinomaista!!)
Kokonaisvaikutus 9,5 (Koira pirteä ja energinen. Ohjaaja ei saa hössätä -> Jäitä hattuun!)

Loppupisteet kerrottiin sitten vielä kahdella, jotta tuli verrannolliseksi alokasluokkaan.
Pisteet yhteensä 196


Terkuin,
Viivi

1 kommentti:

Jenna kirjoitti...

Huippua!!! Onnea hirmuisesti Viivi ja Oili!

Nyt vain seuraavaksi virallisiin tokokisoihin, kun noin upeasti meni möllit :)

Meillä Upin kanssa ekat viralliset 15.5. Olis kiva käydä mölleissä ennen oikeaa kisaa, mutta täälläpäin ei oikein järjestetä.